ZZZZZ
Joukkorahoituksella tuotettu, Jeesuksen elämästä kertova sarja The Chosen on saavuttanut mainetta maailmalla. The Chosen seuraa Raamatun kertomuksia uskollisesti, mutta ei jääräpäisesti.
Jeesus (Jonathan Roumie) on ikonien parrakas opettaja, joka saarnaa rauhan puolesta, mutta on myös ihminen. Ihmeitten tekemisen lisäksi sarjan Jeesus myös tanssii. Myös muut hahmot kuvataan inhimillisinä puutteineen ja ansioineen.
Jeesuksen ohella mieleen jää erityisesti pöyhkeä roomalainen komentaja Quintus, ja tälle työskentelevä lähes autistinen veronkantaja Matteus.
The Chosen -sarjan miljöö on uskottavasti Jeesuksen aikainen Galilea pukuja ja näyttelijöitä myöten. Katsojaa saattaa häiritä, että Jeesus, Matteus (Paras Patel), Simeon (Shahar Isaac), Magdalenan Maria (Elizabeth Tabish) ja roomalainen ylimys Quintus (Brandon Potter) ynnä muut puhuvat englantia nykyaikaisella parrella. Repliikit istuisivat hyvin myös moderniin aikaan sijoitettuun elokuvaan.
Sarja on kuvattu Yhdysvalloissa Teksasin ja Utahin osavaltioissa, ja ne näyttävät aidolla tavalla Lähi-idältä.
Jeesuksen repliikit ovat monesti Raamatusta tuttuja, ja The Chosen ei pyri shokeeraamaan tai saamaan aikaan pöyristystä kristittyjen parissa. Päinvastoin, sarjaa on esitetty uskovaisille, ja se on saanut heidän joukossaan kiittävän vastaanoton. The Chosen ei ole sidoksissa mihinkään tiettyyn kristinuskon kirkkoon tai poliittiseen suuntaukseen.
The Chosen on rahoitettu yleisön rahoilla. Sarjan ensimmäisen kauden budjetti oli yksitoista miljoonaa dollaria, joka kerättiin 16.000 ihmiseltä. Vuonna 2019 aloitettu sarja on nyt neljännellä kaudellaan ja sarjan suunnitellaan jatkuvan kaikkiaan seitsemän kautta.
Erikoista ovat myös The Chosen -sarjan joukkokohtaukset. Nykyään massat luodaan tietokoneilla, mutta esimerkiksi kohtauksessa, jossa Jeesus ruokkii tuhansia ihmisiä viidellä leivällä ja kahdella kalalla, on mukana jopa yhdeksän tuhatta avustajaa.
The Chosen -sarjaa on katsottu yli 250 miljoonaa kertaa noin 180 maassa, ja sille löytyy tekstitykset tai dubbaukset 50 kielellä. Sarjan ensimmäinen kausi löytyy muun muassa suoratoistopalvelu Netflixistä, ja koko sarja on saatavilla kännykkään sovelluksena.
Jeesus on maailman tunnetuin ihminen, jota on kuvattu enemmän kuin ketään muuta historiassa. Asiallisen kunnioittavasti Raamatun kertomukset eläväksi kuvaksi muuttanut The Chosen on piristävä poikkeus uskonnollisen paatoksen tai kohuntavoitteluun pyrkivien Jeesus-kuvausten joukossa.
4/5 Zetaa
ESA PALONIEMI