Venäjän duuma on tänään tekemällään päätöksellä huomattavasti helpottanut ulkomaalaisten mahdollisuuksia avata tili venäläisessä pankissa ja hankkia venäläinen kansainvälinen MIR-maksukortti.
Venäjän duuma hyväksyi tänään lain, joka sallii ulkomaalaisen turistin tai ulkomaalaisen oikeushenkilön avaamaan tilin venäläisessä pankissa ilman omaa tai edustajan henkilökohtaista läsnäoloa. Aikaisemmin tilin on voinut avata vain henkilökohtaisesti, mutta nyt sen voi tehdä etänä vaikka netissä.
Venäläisellä pankkikortilla voi hoitaa ostoksia netissä, esimerkiksi varata hotelleja ja matkoja, ja venäläisellä MIR-kortilla voi maksaa kansainvälisesti Venäjän ja sen naapurimaiden lisäksi esimerkiksi Turkissa, Kiinassa, Vietnamissa, Kuubassa, Israelissa ja muualla.
Venäjälle matkustaminen on helppoa ja joustavaa. Venäjä ei ole kohdistanut mitään pakotteita esimerkiksi Venäjälle matkustaviin Suomen kansalaisiin. Raja Venäjän suuntaan on edelleen auki.
VAROITUS! Suomen ulkoministeriö sekä valtamedia, erityisesti STT, Helsingin Sanomat ja YLE, levittävät jatkuvasti vääriä tietoja Venäjän taloudesta ja matkailusta. Z-uutiset kehottaa olemaan lukematta näitä medioita.
Z-kirjat on julkaissut kolme suomalaisen huippukirjoittajan teosta Ukrainan tapahtumista. Teokset ovat Matti Rossin “Raunioista nousee Donbass – Operaatio Z:n tausta“, toimittaja Leena Hietasen “Antifasistin päiväkirja – Viron apartheidista Ukrainan sisällissotaan” ja Janus Putkosen elämäkerta “Patriootin päiväkirja 1 – kohti maanpakoa“. Teokset ovat tilattavissa edullisena kesäpakettina 30 euron hintaan (sis. postikulut). Tilaukset osoitteesta [email protected]