Napoleon: tuokiokuvia itsevaltiaan elämästä

ZZZZZ

Ohjaaja Ridley Scott (Gladiaattori) on tehnyt näyttävän historiallisen spektaakkelin. Maailman ihailluimman sodan häviäjän Napoleon Bonaparten tarina pitää otteessaan kaksi ja puoli tuntia.

Elokuvan tarina alkaa Ranskan kuningattaren mestauksesta giljotiinissa nuoren Napoleonin katsellessa yleisön joukossa. Pian tykistöupseeri aloittaa oman nousunsa monarkiksi ja puolen Euroopan hallitsijaksi.

Napoleonia esittää loistavalla tavalla Joaquin Phoenix (Joker, Mestari). Pientä kulmien kurtistelua voi aiheuttaa Phoenixin muuttumattomuus elokuvassa. Napoleon kattaa noin kolmekymmentä vuotta Ranskan keisarin elämästä, mutta parikymppinen Napoleon näyttää aivan samalta, kuin viisikymppinen Napoleon, eli 49-vuotiaalta Phoenixilta. Sama pysyvyys on myös Napoleonin hahmossa: alusta loppuun saakka hän on samanlainen brutaali sotilasjohtaja, joka pohjimmiltaan on epävarma mammanpoika, jota äiti opastaa perillisen hankinnassa.

Kovaotteisen kenraalin rinnalla kulkee vankilan kovettama vaimo Joséphine (Vanessa Kirby), joka on kiertänyt Napoleonin pikkusormensa ympärille.

Elokuvalla Napoleon on kaksi tasoa: Suurellisesti toteutetut taistelukohtaukset, sekä Napoleonin ja Joséphinen suhde. Napoleon kärsii vaimonsa käytöksestä, mutta ei voi elää ilman rakastettuaan. Joséphine taas pelkää tippuvansa peilisaleista takaisin katuojaan.

Elokuvan lukuisat, historiasta tutut sivuhahmot jäävät tarinassa varjoon.  Talleyrand, Keisari Aleksanteri I, monet Ranskan vallankumouksen johtajat ovat todellakin sivuhahmoja Napoleonin tarinassa.

Napoleon-elokuva on joukko toisiaan seuraavia kohtauksia sotaherran elämästä. Tapahtumiin johtavia tekijöitä ei avata. Historiaa tuntemattomalle jää hämäräksi, miksi juuri suhteellisen vähäpätöinen korsikalainen tykistöupseeri valittiin johtamaan Toulon’n vapauttamista brittien miehityksestä.

Historiaa tuntevalle lukemattomien tapahtumien ja henkilöitten jääminen pois, tai suoranainen historian muokkaus elokuvaan sopivaksi, voi olla kova pala.

Napoleonin taistelukohtaukset on tehty taiten ja suurella rahalla. Veri ja ruumiinosat lentävät, ja hyiseen järveen uponneet sotilaat ja eläimet saavat vilun kiirimään katsojan selkäpiissä. Heikkoutena voi pitää sodan siviileille aiheuttamien kärsimysten jättämistä pois. Napoleonin sodassa kärsivät vain ammattisotilaat, ja sotiin kuuluva ryöstely sekä siviilien surmat on jäänyt täysin pois.

Ridley Scottin Napoleon on laadukasta sotadraamaa, joka viihdyttää. Historiaa siitä ei kannata opiskella, mutta viihteenä se täyttää virkansa.

Esa Paloniemi